Kiinalaiset lammasnyytit

Kiinalaiset lammasnyytit

Sanalle dumpling ei oikein tunnu löytyvä yhtä hyvää tunnettua suomalaista sanaa. Edellisen kerran näitä tehdessäni valitsin sanan myky. Tällä kertaa nyytti tuntui paremmalta vaihtoehdolta. Joka tapauksessa näitä on yllättävän hauska tehdä, vaikka ne aikaa vievätkin. Lopputulos on kuitenkin miellyttävä, erilainen ja erinomaisen maistuva. Tällaisia nyyttejä erilaisilla täytteillä on ilmestynyt kauppojen hyllyille, joten ehkä ne alkavat pikkuhiljaa tulemaan tutummiksi omassakin ruokapöydässä.

Nyyttien sulkeminen on taito, joka vastannee jollain tavalla karjalanpiirakan rypytystä. Sen oppii vain ajan kanssa tekemällä. Itse olen vielä perin noviisi nyytin sulkemisessa ja olen vain onnellinen nyytin sulkeuduttua ehjänä. Pääosassa makujen suhteen on silti täyte.

Aikaa vievin osuus näiden nyyttien tekemisessä on juurikiin nyytin sulkeminen, sekä paistaminen. Nyytit eivät saa missään vaiheessa osua toisiinsa, tai ne takertuvat välittömästi ja kuori repeää helposti. Sen vuoksi nyytit täytyy paistaa erissä hyvin väljästi. Tällä reseptillä nyyttejä tuli n. 20 kpl.

Nyyttitaikina

2 dl vehnäjauhoja
1 dl vettä
1 tl suolaa

Sekoita ainekset keskenään ja alusta niin kauan, että taikina on kimmoisaa. Taikinaan on tärkeää saada hyvä sitko, ettei se repeile nyyttejä tehdessä. Aseta taikina lepäämään liinan alle täytteen valmistuksen ajaksi.

Nyyttien täyte

400 g karitsan tai lampaan jauhelihaa
1 tl juustokuminaa
1 tl inkivääriä
1 rkl Mirin riisiviiniä
2 rkl soijakastiketta
1 keskikokoinen sipuli

Pilko sipuli aivan pieniks kuutioiksi. Yhdistä kaikki aineksen jauhelihaan ja sekoita tasaiseksi.

Nyyttien valmistus

Jaa taikina kahtia. Kauli jauhotetulla alustalla aivan ohueksi, n. 2mm paksuksi. Leikkaa taikina n. 10 cm neliöiksi. Laita jokaiselle neliölle n. 1 rkl täytettä. Kostuta vedella neliön kaksi reunaa ja kiinnitä vastakkaiset reunat niihin. Tee tämä huolellisesti varmistaen, että reunat menevät aivan umpeen. Aseta nyytti jauhotetulle alustalle odottamaan kypsennystä. Huolehdi, etteivät nyytit osu toisiinsa missään vaiheessa.

Kuumenna paistinpannulla oliiviöljy tirisevän kuumaksi. Laita öljyä niin paljon, että paistinpannun pohja on sen peitossa. Kun pannu on kuuma, lisää nyyttejä pannulle. Huolehdi taas, etteivät nyytit osu toisiinsa. Anna tiristä n. 2 minuutin ajan, että nyytin pohja saa mukavan ruskean värin.

Lisää pannulle vettä siten, että nyytit peittyvät n. puoleen väliin. Laita kansi pannun päälle ja annan nyyttien kypsyä höyryssä siihe asti, että vesi on melkein haihtunut. Avaa kansi ja anna kypsyä vielä siihen asti, että vesi on täysin haihtunut. Näin pohjasta tulee mukavan rapsakka.

Siirrä valmiit nyytit syrjään ja toista kunnes kaikki nyytit on valmiit. Kypsät nyytit voivat jo huoletta osua toisiinsa.

Nautiskele nyytit soija-kastikkeeseen dipaten.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *