Kampaajan marinoitua maksaa

Eräs rakas ystäväni on Sillanpään lammastilan lampurin mukaisesti suuri maksan ystävä. Hän onkin ostanut meiltä maksavarastot tyhjäksi useammin kuin kerran. Lampaanmaksahan on maksojen aatelia.
Hän kertoi ystävästään, joka osaa valmistaa maksan kerrassaan herkullisesti. Ja tämähän alkoi tätä Lampurin Keittiön kokkia kiinnostaa kovasti!
Kävi niin onnellisesti, että saimme hänen kampaaja-ystävältään tämän marinoidun maksan reseptin. Eipä ole tullut mieleen maksaa marinoida tätä ennen.
Resepti testattiin juuri ja se aivan ehdottomasti pääsi mukaan Lampurin Keittiöön. Kerrassaan suussa sulavan herkullista!

Marinoitu maksa

1 lampaan- tai karitsanmaksa
1 iso punasipuli
1 tl mustapippuria
1 tl suolaa
2 rkl balsamicoa
2 rkl teiiyaki-kastiketta
5 kynttä valkosipulia

Viipaloi maksa n. 2 cm viipaleiksi ja puolita vielä lyhyemmiksi. Sekoita marinadin ainekset keskenään ja sekoita maksapalat marinadiin. Anna maustua 1 – 24 h. Sitä voimakkaammin marinadi maistuu, mitä kauemmin maksa on marinadissa. Laita paistinpannu kuumenemaan. Kun se on kuuma, pienennä lämpöä keskilämmölle. Laita pannulle loraus öljyä ja maksa marinadeineen. Paista yhteensä n. 15 minuuttia, käännä puolivälissä. Oleellista on, että paistaessa maksasta alkaa tulla nesteet pintaan. Silloin on aika kääntää palat. Kun nesteet tulevat jälleen pintaan, voi levyn ottaa pois päältä ja jättää pannun vielä levylle, kunnes se on jäähtynyt.
Maksan kanssa sopii kyllä ehkä maailman parhaiten perunamuusi. Tällä kertaa kuitenkin kokeiltiin perunaröstejä, jotka toki toimivat myös.

Lampaanmaksa marinadissa muhimassa

Katso myös karitsan maksaa pannulla ja grillissä, karitsanmaksapatee, jouluinen karitsanmaksapatee

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *