Karitsan ulkofilettä nokkospestokuorrutteella

Kevät! Monet villiyrtit ovat herkullisimmillaan, sillä nuorena ne maistuvat maukkaimmilta. Nokkonen on helppo yrtti kerätä ja niitä on joka paikassa. Viime vuonna kokeilin karitsan kyljystä ja nokkosta kolmella eri tavalla. Tällä kertaa nokkosesta tehtiin pestoa, jolla karitsan ulkofile kuorrutettiin. Maukasta, perin maukasta!

Suosittelen rohkeasti kokeilemaan nokkosta, se on erinomaisen maukas kasvi. Suosittelen myös pestoa lihan lisukkeena, siinä on unelmapari vailla vertaa. Samalla kokemuksesta voin kertoa, että kaupasta ostettu valmispesto ei toimi kuorrutteena. Se toimii kyllä makujen puolesta erinomaisesti yhteen karitsanlihan kanssa.

Nokkospesto

200 g nokkosia
1 dl pinjansiemeniä
1 dl raastettua parmesaania
1 dl korppujauhoa
1 – 1,5 dl oliiviöljyä
1 tl suolaa
2 valkosipulin kynttä

Keitä nokkosia kiehuvassa vedessä 3-4 minuuttia ja siivilöi. Lisää kaikki ainekset monitoimikoneeseen, paitsi öljy. Surauta tahnaksi ja lisää öljy vähitellen ohuena nauhana. Tämän peston on tarkoitus jäädä vähän jämäkäksi, että se toimii kuorrutteena hyvin. Myös korppujauho on lisätty tähän pestoon rapsakkuutta tuomaan.

Karitsan ulkofile

1 karitsan ulkofile
1-2 tl suolaa
reilusti pippuria myllystä
oliiviöljyä paistamiseen

suolaa ja pippuroi karitsan ulkofile. Paista pannulla molemmin puolin 4 – 5 min fileen paksuudesta riippuen.
Siirrä ulkofile uunipannulle ja päällystä se nokkospestolla. Paista grillivastuksen alla 250 astetta 4-5 min, kunnes nokkospeston pinta saa hieman väriä.
Anna lihan vetäytyä folion alla vähintään 15 minuuttia.

Katso myös
karitsan ulkofilettä siiderissä,
karitsa ulkofilettä nokkospestokuorrutteella,
karitsan ulkofilettä suppilovahverokastikkeella,
karitsan noisetit ulkofileestä,
karitsan ulkofile pannulla,
karitsan ulkofile hoisin vihreällä papusalaatilla

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *