Sisilialaiset lammaslihapullat

Sisilialaiset lammaslihapullat tulivat tietoisuuteeni Jamie Oliverin ruokaohjelmasta. Satuin istahtamaan työpäivänä jälkeen tv:n ääreen ja kerrankin juuri sopivaan aikaan. Jamien kokkausta on kiva seurata, raaka-aineet olivat äärettömän mielenkiintoisia ja lopputulos näytti herkulliselta. Siltä istumalta alkoi polttelemaan lampurin keittiöön meno kokkaamaan. Jätin kuitenkin viikonloppuun, että varmasti on aikaa kokata täydellä antaumuksella.

Reseptiä on muunneltu. Pakon edessä. Nimittäin vaikka kuinka suunnitelmallisesti kokkausta ajattelin, jäi kauppalistalta kuitenkin pois osa raaka-aineista. Toisaalta soveltaminen on toinen luontoni ja lopputuloksen makuelämys oli jotain aivan tähtitieteellistä. Seuraavan kerran, kun kokkaan juhliin ruokaa, sisilialaiset lammaslihapullat on se valinta. Nyt olen jopa vähän ylpeä, että saan esitellä näin maittavan ja mehevän reseptin.

Voiko lampaanjauhelihasta tehty lihapulla olla mehevää ilman, että siihen sekoitetaan vaikka possua? Todellakin voi!

Sisilialaiset lammaslihapullat

 

500 g lampaan tai karitsan jauhelihaa

1/2 dl makeaa chilikastiketta

1 tl omenaviinietikkaa

50 g aurinkokuivattuja tomaatteja

1/2 ruukku tuoretta lehtipersiljaa

100 g tuoretta vaaleaa leipää murennettuna

50 g pinjansiemeniä

1 tl sitruunamehua

150 g cheddaria raastettuna

oliiviöljyä

1 tl suolaa

Laita jauheliha kulhoon ja lisää kaikki reseptin ainesosat siihen. Sekoita käsin tasaiseksi. Muotoile kostutetuin käsin noin golf-pallon kokoisia lihapullia. Kuumenna pannulla oliiviöljy ja paista lihapullat pinnalta ruskeiksi. Varsinainen kypsennys tapahtuu tomaattikastikkeessa uunissa.

  

Tomaattikastike

1 sipuli

4 valkosipulin kynttä

1 kasvisliemikuutio

1 punainen chilipalko

2 tlk tomaattimurskaa

1 tl omenaviinietikkaa

1 tl hunajaa

Pilko sipuli ja valkosipulinkynnet. Poista chilistä siemenet ja pilko. Kuullota pannulla sipulit, valkosipuli ja chili. Murenna kasvisliemikuutio joukkoon. Lisää tomaattimurska, omenaviinietikka ja hunaja. Hauduttele kymmenisen minuuttia välillä hämmentäen. Muista laittaa pannuun kansi, sillä kastike räiskähtelee herkästi.

Kokoaminen

1 koskenlaskija

150 g emmentalraastetta

Kaada tomaattikastike uunivuokaan. Asettele lihapullat päälle. Laita tasaisesti pilkottu koskenlaskija ja päällystä vielä emmentalraasteella. Paista uunissa 200 asteessa 15 – 20  minuuttia, kunnes pinta on saanut hyvän värin.

Perinteinen spagetti sopii lihapullien kanssa mainiosti.

Katso myös Libanonilaiset lammaspullat -resepti

2 thoughts on “Sisilialaiset lammaslihapullat”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *