Paimenen parempi pitsa

Pitsapohja ainekset:
2 dl vettä
25 g hiivaa / 1 kuivahiivapussi
1/2 tl suolaa
50 g voita sulatettuna
5 dl vehnä- tai hiivaleipäjauhoja (tai korvaa osa ohrajauhoilla ja pellava-puolukkarouheella)

Täyte:
Karistan palvimursketta (löyty ainakin Tolvilan valikoimista)
(tai arkisemmin karitsan jauhelihaa)
Tomaattipyrettä
Aurinkokuivattuja tomaatteja
Tuoretta tomaattia
Metsäsieniä
Fetajuustoa
Juustoraastetta
Mmieto chilipaprika
Päälle lopuksi korianteria tuoreena

Pitsapohja tehdää perinteisesti liottamalla hiiva kädenlämpöiseen veteen (tai kuivahiiva jauhojen joukkoon). Sekoita joukkoon muut aineet. Vaivaa ja anna taikinan kohota. Vaivaa kohonnut taikina hyvin. Kauli tai taputtele taikinasta uunipannun kokoinen pitsa tai annospitsoja leivinpaperin ja uunipannun päälle. Anna taikinan nousta täytteen valmistumisen ajan.

Viipaloi tomaatit, metsäsienet ja fetat. Raasta juusto. Leikkaa chili ohueksi viipaleiksi. Levitä ohut kerros tomaattipyrettä pohjan päälle. Lisää kaikki täytteen aineet tasaisesti päälle. Palvimurske on herkkua tähän, mutta voit korvata sen myös paistetulla jauhelihalla. Paista uunissa 250 asteessa noin 20 minuuttia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *