Lampaan Särä – perinneruokaa parhaimmillaan

Karjalaiset sukujuuret kiehtovat tätä lampuria. Ihan se vuoksi oli kokeiltava tämä karjalaista perinneruokaa, eli lampaan särää. Nykyään kaikki hieno ja erikoinen maustaminen ja lisuke on kovasti pinnalla.  Hyviä ruokia niistä saadaankin. Särä on kuitenkin erittäin perusteisiin menevä ja kaikesta ylimääräisestä hörhötyksestä riisuttu jykevä Ruoka isolla R:llä.

Lampaan särä pitäisi tehdä puisessa kaukalossa – särässä.  Tällä kertaa ei nyt sattunut justiinsa kaapista sellaista löytymään. Siispä ihan tavallisessa uunivuoassa ja sähköuunissa tämä perinneruoka tuli tehtyä. Arvoitukseksi jää olisiko puukaukalo tuonut siihen jonkun pikantin aromin lisää.

Tässä ruoassa, jos missä, pääsee itse raaka-aine oikeuksiinsa. Mausteena käytetään nimittäin vain ja ainoastaan suolaa. Ruoasta tuli kerrassaan suussa sulavat maukasta. Kylkeen tein punajuuripaistoksen ja rakuunaporkanoita. Erinomaista, kerrassaan erinomaista! Ei ihme, että tätä ruokaa on tehty jo yli tuhat vuotta.

 

Lampaan Särä

Karitsanlihapaloja (esim. lapaa tai niskaa)

Suolaa

Vettä

Paista lihapalat pannulla pikaisesti, että syyt menevät kiinni. Mausta samalla suolalla. Siirrä uunivuokaan ja laita vettä siten, että lihapalat juuri ja juuri peittyvät. Laita vielä ropsaus suolaa perään. Uunivuoka laitetaan uuniin muhimaan matalalle lämmölle, 150 astetta ja annetaan muhia siellä 3 – 4 tuntia. Loppuvaiheessa voi halutessaan lisätä keitettyjä perunoita lihan joukkoon, kuten alkuperäisessä reseptissä neuvotaan.

Tämän yksinkertaisemmaksi ei reseptiä juuri saa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *